Meillä molemmilla on suuri motivaatio tehdä töitä nimenomaan nuorten kanssa. Miksi? Voi sanoa, että nuoret herättävät meissä suuria ja aitoja, elämänmakuisia tunteita. Sulattavat suoraan sanoen sydämemme varsin helposti.

Kuvitelkaa mustissa vaatteissaan sovittuun tapaamiseen raahautuva nuori miehenalku. Tapaaminen voi olla koululla tai vaikkapa sosiaalitoimistossa. Lippalakin lippa on suora. Päällä on helmastaan venynyt huppari, housut vähän lököttävät, nenänpää näkyy jostain hupun alta jos oikein tihrustetaan. Nuoren olo on epävarma, ujo, ehkä epäluuloinenkin. Ympärillä iso joukko aikuisia toteamassa tilanteen vaikeuden. Nuori katsoo ja kuuntelee tarkkaan, ensimmäiset hetket yhdessä ovat merkityksellisiä ja määrittelevät yhteisen suunnan, jonne lähdetään kulkemaan.

Ensimmäiset hetket yhdessä ovat merkityksellisiä

Kuvitelkaa nuori tyttö, joka kävelee nilkat paljaana ulkona satavasta lumesta huolimatta, pitkät hiukset hulmuten addun verkkareissaan kahvilaan sinua tapaamaan. Takana on vasta pari yhteistä tapaamista. Tyttö hakee sanoja, siemailee varovasti limsaansa ja rakentaa luottamusta. Hetken kohtaamisen jälkeen löytyy hymy, sanat alkavat putoilla nopeammin ja aikuinen saa kunnian astua sisään tytön elämään. Siinä hetkessä voi kokea oikeaa työn iloa.

On myös nuoria, joiden kohdalla kohtaaminen ei ala näin. Menemme kotiin. Motivaatiota ei sieltä löytyvällä nuorella oikein ole. On vaikea kohdata meitä. Ei halua, että tullaan lähelle, ahdistaa ja vähän ehkä pelottaakin. Ei tiedä, miten meihin pitäisi reagoida. Uhmalla, välinpitämättömyydellä, ilkeydellä vai pitäisikö olla vaan. Hänen elämäänsä ovi ei aukea yhtä nopeasti kuin jonkun toisen. Tarvitaan luottamuksen rakentamista, sinnikkyyttä, aikuisen rauhallisuutta ja rajojen asettamista, tsemppaamista, omaa uskoa yhteiseen asiaan. Nuorelle tunnetta siitä, että tuo aikuinen ei lähde tästä pois ihan helpolla. Se aikoo jäädä ja jaksaa vääntää, vaikken ehkä olekaan kovin kiltti ja ystävällinen. Jossain kohtaa kokeillaan kepillä jäätä, huumoria ja jos oikein hyvin käy, nauretaan hetki yhdessä.

Luottamuksen rakentamista, sinnikkyyttä, aikuisen rauhallisuutta ja rajojen asettamista, tsemppaamista, omaa uskoa yhteiseen asiaan

Nuorissa on toivoa. Toiveikkuutta, unelmia, toteutumattomia haaveita. Heissä on haastetta. Ulkokuorta, roolia, uhmaa. Heissä on suuria tunteita. Ahdistusta. masennusta, riemua, iloa. Heissä mikään ei ole itsestään selvää.

Kun meidän nuoremme saavuttaa jotain, edes pienen etapin tavoitteidensa taipaaleella, on riemumme aitoa. Olemme ylpeitä. On hienoa nähdä, kuinka negatiivinen kääntyy positiiviseksi ja yrittäminen palkitaan. Nuori huomaa, että omalla työllään voi saavuttaa jotain konkreettista ja hän näkee, että vierellä kulkeva aikuinen on aidosti iloinen hänen saavutuksestaan. Saavutus voi olla tosin myös jotain ei-niin-käsin-kosketeltavaa. Se ei olekaan matematiikan kokonaissuoritus tai äidinkielen hyvä koenumero. Saavutus voi olla se, että nuori tapaa kaveria ensimmäistä kertaa vuosikausiin, on mennyt aamuisin ajoissa kouluun tai voi todeta, ettei häntä ole ahdistanut kokonaiseen viikkoon. Näistä kaikista me iloitsemme.

Nuoruus on elämänvaiheena jo sinällään kiehtova. Pienessä hetkessä koko elämä saattaa pyörähtää ylösalaisin. Hormonit jylläävät, aivot kehittyvät yhtä vauhdikkaasti kuin ensimmäisen elinvuoden aikana, pitäisi keksiä kuka ja millainen ihmisenä oikeastaan on. Mitä elämältä haluaa ja millaisten ihmisten kanssa. Mikä on minun tarkoitukseni tässä maailmankaikkeudessa. Onko minulla merkitystä ja kenelle. Missä olen oikeasti hyvä, missä en. Keitä ovat ihmiset, joihin luotan ja joiden varassa elämääni rakennan kohti aikuisuutta. Miten minun aikuisena käy. Pelottaa, vaikka samalla tulevaisuutta odottaa innolla. Ainakin niinä hetkinä kun ajattelee elämää pidemmälle kuin seuraavaan päivään.

Vääjämättä joudumme aina kohtaamaan hetken, jolloin meidän on astuttava taaksepäin ja jätettävä jäähyväiset nuorelle. Se hetki koskettaa poikkeuksetta aina. Olo on kiitollinen, jos tiedämme, että nuori pärjää ja siivet kantavat. Joskus pieni huoli jää kaihertamaan. Jokaisesta nuoresta jää muistijälki. Osan kanssa työskentely on ollut intensiivistä ja haastanut työntekijääkin uudella tavalla. On saanut oppia uutta itsekin.

On saanut oppia uutta itsekin.

On ollut hienoa joskus vuosien jälkeen yllättäen tavata jossain tuttu nuori, joka on jo aikuinen. Hän saattaa kävellä vastaan omien lastensa kanssa tai olla tarjoilijana ravintolassa jossa itse on asiakkaana. Tai hänen kuulumisistaan saa tietää jotain muuta kautta, yhteisen tutun kertomana. Se lämmittää mieltä. Elämä on sittenkin kantanut ja kaikki pelot, ahdistukset tai elämän vaikeat kokemukset eivät ole estäneet aikuistumasta ja rakentamasta hyvää elämää. Ja vielä enemmän mieltä lämmittää se hymy tai halaus tai innokas kuulumisten kertominen. Noina hetkinä tietää, että on ollut kunnia kulkea nuoren rinnalla aikanaan hetken aikaa. Ja että tuolla yhteisellä ajalla on ollut merkitystä.

Siksi nuoret.

Paula ja Susa

(blogin kuvituskuva Pixabay)